lauantai 30. elokuuta 2014

MUISTOJEN JÄNHIÄLÄNAJO 2014

https://www.youtube.com/watch?v=zjj6IQgoF-o&list=UUL3zdaNxUaUDwvpg-Z_is3w

Tainionkosken Tähti järjestää pitkästä aikaa avoimen Jänhiälän 10 km:n tempoajon oijotulla tiellä. Iltatempo ajetaan sähkövaihteettomilla maantiepyörillä ja -kypärillä torstaina 4.9. klo 19.00 alkaen. Myös lisätangot ovat kiellettyjä (saavat olla kiinni, kunhan ei käytä niitä). Kokoontuminen tapahtuu tanssilavan parkkialueen tuntumassa, mutta varsinainen lähtöpaikka on uudella tieosuudella lähellä 6-tien siltoja ja Jänhiälän ramppeja. Kääntöpaikka on tutussa kohtaa (kääntömies on asemissa, joten uudetkin voivat osallistua huoletta).

Koska tempo on samalla muistoajo, niin vanhoja perinteitä noudatamme sitenkin, että lähtö tapahtuu toinen jalka maassa ja ajamme mahdollisesta sateesta huolimatta. Tässäkin tempossa noudatamme liikennesääntöjä seuraamalla itsenäisesti liikennettä ja sen vaaratekijöitä toimien turvallisuus päällimmäisenä mielessä. Osallistuminen on mahdollista vain omalla vastuulla.

Tervetuloa!

tiistai 26. elokuuta 2014

Jatkossa kevyemmin

Kun tein comebackin tempoajoihin vuonna 1997, ajattelin seuraavani kunnon kehitystä ilman maksimirääkkiä. Päätin ajaa koko ajan vain 90%:n teholla ja katsoa miten aika paranee ottamatta koskaan edes loppukiriä. Tämä siksi, että muistan kilpaurani katkenneen junnuvuosien lopulla juuri liian kireään ajokulttuuriin ja nyt tahdoin ajomotivaationi kestävän pitkään.

No ei siinä pitkään mennyt kun tuli taas ajettua 100%:n yrityksellä. Tosin motivaatio ei hiipunutkaan kuten pelkäsin. Vanhempana kun on omien tekojensa herra. Ei tule ajettua valmentajien eikä vanhempien mieliksi vaan ihan omaksi iloksi. Joka tapauksessa nyt on huippu jo saavutettu. Alkaa ikä painamaan. Toki ennätyksiä pystyisi vieläkin parantamaan, jos lisäisi ajankäyttöä pyöräilyyn. Mutta kun en ole poikamies, enkä asu kerrostalossa tai muussa vastaavassa vaan sellaisessa paikassa, joka on jo nykyiselläkin harjoitusmäärällä rempallaan. Näiden ja mahdollisten muidenkin syiden vuoksi päätin ottaa jatkossa kevyemmin.

Kevyemmin ottaminen tarkoittaa sitä, että tempoaikani tulevat huononemaan ja varsinainen nykyaikainen aika-ajopyörä jäi ja jää hankkimatta. Nythän olen ajanut vain maantiepyörällä, jossa on aika-ajokahvat. Jos rahoitus järjestyy, minulla on haaveena hankkia uusi maantiepyörä. Sillä ajaisin sitten temmot ja maantielenkit ihan classiseen vanhan ajan tyyliin ilman lisätankoja. Tulee halvemmaksi kun keskittää yhteen laitteeseen kaiken maantiellä ja radalla tapahtuvan pyöräilyn. Vanhoja maantiepyöriäkin ulkoiluttaisin toki entiseen malliin silloin tällöin. Lyhythäntäistäkään aika-ajokypärääni en laita enää päähäni -heh, tämähän alkaa muistutta jo Jallun pakinaa. Maantiekypärällä ilkeää ajaa kaupungillakin, vaikka en laumahenkinen olekaan. On se esteettisemmän näköistä ainakin.

Kevennetty pyöräilyharrastus tarkoittaa myös kevyempää rahankäyttöä muutenkin. Esimerkiksi paikallisten pyöräilyseurojen jäsen- ja toimintamaksuissa on huomattavia eroja. Myös seuran valinta tulee tapetille ensi vuodeksi.

Tavoitteenani on jatkaa kuitenkin pyöräilyuraa mahdollisimman pitkään!